Vuodenaikojen muutos ja elämän taitekohdat

Tänä vuonna kesän taakse jättäminen tuntui minusta erityisen haikealta. Vaikka koulutyöni on ollut minulle aina mieluista, kesään ja lomaan liittyi niin paljon kivoja asioita, että arkeen palaaminen ja vähitellen pimenevän syksyn vastaanottaminen tuntuivat haastavilta. Vähitellen arjen rutiinit ovat kuitenkin palautuneet tutunlaisiksi.

Olen myös kiinnittänyt huomiota syksyn merkkeihin: kouluni pihalla on kauniin punaiseksi värjäytynyt vaahtera, ja lenkkipolkujen varrella loistavat jo syksyn muutkin värit. Nämä havainnot ovat saaneet minut muistamaan, että olenkin aina pitänyt myös syksystä. Oikeastaan pidän kaikista vuodenajoista ja niiden vaihtelusta. Minulle on myös yhä tärkeämpää päästä luontoon niin, että ehdin panna merkille vuodenaikojen vaiheen ja nauttia jokaiselle ajanjaksolle ominaisista asioista.

Vuodenaikojen vaihtelu on meille kaikille tuttua. Silti jonkun muunkin mieli on saattanut yrittää vastustaa kesän kääntymistä syksyyn, kunnes se on lopulta löytänyt kauniita ja hyviä asioita tästä hetkestä. Vuodenajat ja vuodet vaihtuvat joka tapauksessa – olimmepa siitä mitä mieltä tahansa.

Jokaisen elämässä tulee joskus vastaan myös suurempia muutoksia. Osa niistä liittyy luonnollisiin elämänvaiheisiin, kuten kotoa pois muuttamiseen tai eläköitymiseen. Joskus muutokset taas tapahtuvat yllättäen, ilman että niihin ehtii valmistautua: tällaisia asioita voivat olla mm. äkillinen sairastuminen, läheisen kuolema tai työpaikan menetys. Erilaiset elämän muutosvaiheet voivat laukaista kriisin, jonka keskellä voi hetkellisesti tuntua siltä, että tunne elämän jatkuvuudesta on koetuksella tai hävinnyt.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää ja muistaa, että hankalinakin aikoina elämässä suunta on eteenpäin. Vaikeissa hetkissä pienetkin toivosta muistuttavat asiat ovat tärkeitä.

Muutoksen tai kriisin keskellä ihminen kaipaa ennen kaikkea turvaa, pysähtymistä ja tunnetta siitä, ettei ole yksin. Usein jo se helpottaa, että uskaltaa puhua ajatuksistaan ja huolistaan läheisten kanssa. Myös lemmikit, tutut arjen rutiinit ja mieluisat harrastukset tuovat elämään vakautta ja muistuttavat sen jatkuvuudesta silloin, kun muu elämä tuntuu myllertävän. Monet ovat myös huomanneet, että toisten auttaminen voi helpottaa myös omaa oloa ja palauttaa merkityksellisyyden tunnetta.

Aina omat tai läheisten keinot eivät kuitenkaan riitä. Silloin apua voi hakea esimerkiksi verkosta löytyvistä maksuttomista itsehoito-ohjelmista, matalan kynnyksen kriisipuhelimista tai hakeutumalla keskustelemaan ammattilaisen kanssa.

Tärkeintä on muistaa, ettei vaikeassa hetkessä tarvitse pärjätä yksin – ja aivan kuten vuodenajat seuraavat vääjäämättä toisiaan, myös elämässä vaikeampaa aikaa seuraa yleensä helpompi vaihe. Uusi elämänvaihe voi olla hyvä ja merkityksellinen, vaikka se ei olisikaan samanlainen kuin entinen. Haastavista tilanteista selvinnyt ihminen huomaa usein muutoksen myös itsessään ja voi löytää koettujen vaikeuksien myötä sisältään uutta vahvuutta.

Jos kaipaat apua ajatustesi jäsentämiseen tai pohdit hakeutumista lyhytterapiaan, voit varata maksuttoman tutustumispuhelun Valoisen nettisivujen kautta.

Seuraava
Seuraava

Ajatuksia rohkeudesta