Mitä terapiassa tapahtuu?
Kiinnostaako terapia, mutta et ole varma, mitä se oikeastaan tarkoittaa? Kerron tässä lyhyesti omasta näkökulmastani, mitä terapiassa tapahtuu.
Ensinnäkin: terapiaan voi tulla monesta eri syystä. Tavallisesti tilanne on kuitenkin sellainen, että ihminen kokee joidenkin asioiden, tunteiden tai ajatusten jumittavan omassa mielessä niin, että niistä ei oikein pääse omin voimin eroon tai eteenpäin. Tällöin voi olla hyvä idea tulla puhumaan asiasta. Terapeutti on vaitiolovelvollinen, neutraali ja auttamiseen kouluttautunut henkilö, joka on valmis käyttämään aikaansa juuri sinun tilanteesi pohtimiseen.
Ensimmäisen tapaamisen aikana kartoitamme tilannettasi: saat kertoa tilanteestasi ja elämästäsi juuri sen verran kuin itse haluat ja mitä sinusta tuntuu hyvältä. Sen jälkeen kartoitamme yhdessä, mitkä ovat terapialta toivotut tavoitteet ja miten voimme lähteä työskentelemään tavoitteita kohti. Voimme myös alustavasti sopia tapaamisten määrästä. Sinulla on kuitenkin vapaus lopettaa terapia missä vaiheessa tahansa.
Terapian työskentelyvaiheessa käymme asioita läpi puhuen, mutta voimme käyttää myös erilaisia harjoituksia ja menetelmiä, jos ne tuntuvat sinusta luontevilta. Voin myös antaa terapiakäyntien väliin joitakin tehtäviä, jos haluat sellaisia tehdä. Terapiahan ei lopulta ole jotain, mitä tapahtuu vain terapiakäyntien aikana vaan usein mieli jatkaa asioiden prosessointia myös tapaamisten välillä.
Terapiakäyntien aikana peilaamme myös tilannetta alussa asetettuihin tavoitteisiin: onko kehitystä tapahtunut ja millaiset asiat ovat ehkä muuttuneet lähtötilanteesta? Ratkaisukeskeisessä terapiassa pidämme näkökulman ihmisen omissa voimavaroissa ja mahdollisuuksissa muuttaa elämää tai esim. asennetta toivottuun suuntaan. Menneisyydestä puhuminen voi tehdä nykyhetken ymmärrettäväksi, mutta tulevaisuus on kuitenkin se, mihin voimme vaikuttaa.
Terapian tavoitteena on, että jossain vaiheessa huomaat suhtautuvasi alkuperäiseen tilanteeseesi uudella tavalla: ehkä näet tilanteessasi enemmän näkökulmia, huomaat siinä enemmän omia vaikutusmahdollisuuksia ja/tai oma olosi asian suhteen tuntuu helpommalta. Silloin terapia on ollut hyödyllistä. Terapeutin tehtävänä ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan olla hetken aikaa tukena prosessissa, jossa sinä mietit omia polkujasi ja niiden suuntaa tässä elämässä.