Joululaulut – säveliä, jotka säilyttävät muistoja ja yhdistävät meitä
Jouluradion lanseeraama valtakunnallinen joululaulupäivä muistuttaa meitä tänään siitä, että jokaisella suomalaisella on lupa laulaa. Joululaulujen laulaminen on monille meistä tärkeä osa joulun viettoa, ja niiden merkitys ulottuu monelle tasolle.
Joululaulut vievät varsinkin vanhemmat ihmiset ajassa taaksepäin. Ne palauttavat mieleen lapsuuden joulut, hetket läheisten kanssa ja jouluun liittyvän erityisen tunnelman. Joululaulut herättävät myös monenlaisia tunteita: laulaessa voimme tuntea iloa, rauhaa ja kiitollisuutta, mutta joskus myös kaipuuta ja haikeutta. Laulut voivat antaa tilaa tunteille, joita arjen kiireessä ei aina ehdi kohdata.
Laulaminen myös yhdistää ihmisiä ja ylläpitää perinteitä. Kouluissa, kirkoissa, kodeissa ja konserteissa joululaulut yhdistävät monia sukupolvia ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Parhaimmillaan laulaminen luo hetken, jossa ihminen kokee olevansa osana jotakin itseään suurempaa. Ja kun laulamme samoja lauluja kuin vanhempamme ja isovanhempamme, olemme osa tarinaa, joka jatkuu vielä meistäkin eteenpäin.
Omassa lapsuusperheessäni joululaulut ja yhdessä laulaminen ovat aina kuuluneet joulun viettoon. Edelleenkin laulamme ja soitamme silloin, kun olemme perheenä yhdessä – olipa kyseessä joulu tai jokin muu juhla- tai merkkipäivä. Nuo parhaimmillaan perheen useita sukupolvia yhdistävät hetket ovat tärkeitä ja ne luovat arvokkaita muistoja edelleen vaalittavaksi.
Tiesitkö, että laulamisella on myös todettuja hyvinvointivaikutuksia? Se mm. aktivoi vagushermoa, rauhoittaa elimistöä ja vähentää stressiä. Puhumattakaa siitä kaikesta hyvästä, mitä koemme silloin, kun saamme laulaa yhdessä toisten kanssa.
Anna siis laulun soida tänään! Mikä joululaulu on sinulle tärkein ja miksi?