Miten menee, kun väsymys jo painaa?

Millaista elämä olisi, jos muistaisimme kaiken, olisimme aina tilanteen tasalla ja ajatus kulkisi terävästi? Työkaverin kanssa naureskelimme tälle ajatukselle pari päivää sitten. Hyväntahtoinen nauru syntyi siitä, että tässä vaiheessa lukuvuotta väsymys alkaa tuntua sekä opettajilla että oppilailla. Uskon, että sama ilmiö näkyy monilla työpaikoilla, kun pitkä ja pimeä syksy tekee tehtävänsä.

Juuri siksi on mieletön voimavara, että sattumuksille saa nauraa yhdessä. On helpottavaa kuulua työyhteisöön, jossa ei vaadita täydellisyyttä. Tämä ei tarkoita, ettei työn teossa tavoiteltaisi hyvää. Se tarkoittaa sitä, että muistetaan, että olemme ihmisiä. Virheitä ja unohduksia sattuu kaikille.

Monesti opimme suhtautumaan toisiin lempeämmin vasta, kun osaamme olla vaatimatta itseltämme täydellisyyttä. Emme pysty olemaan joka päivä parhaimmillamme, mutta voimme silti tehdä työmme riittävän hyvin. Riittävän hyvä ei ole luovuttamista, vaan realistista ja armollista.

Ja vaikka syksyn pimeys tuntuu raskaalta, valo lisääntyy pian. Aurinko pilkahtaa jo harmaan keskeltä ja muistuttaa, että mikään vaihe ei kestä ikuisesti.

Millaisella ajatuksella sinä kannustat itseäsi tänään?