Asiallinen puhe – myös itselle

Eräs oppilaani totesi minulle kerran:
”Jos sanoisin nyt sen, mitä ajattelen, se olisi asiatonta.”

Hymyilin mielessäni tälle toteamukselle ja sanoin oppilaalle arvostavani sitä, että hän oli päättänyt pitää asiattomat puheet sisällään. Puhuimme hetken siitä, miten tärkeä taito elämässä on ymmärtää, millaiset puheet ovat asiattomia – ja vieläpä toimia niin, että ei käytä sopimattomia ilmauksia väärässä paikassa.

Kun palasin myöhemmin tähän hetkeen, ajattelin, että samaa taitoa olisi hyvä harjoitella myös aikuisten maailmassa. Moni kohu, mielen pahoittuminen ja väärinymmärrys jäisi välistä, jos puhuja osaisi harkita sanojaan hieman paremmin.

Mutta kuinka usein harkitsemme sitä, miten puhumme itsellemme?

Yleensä tiedämme hyvin, että toisten ihmisten ulkonäön, elämäntapojen tai saavutusten arvostelu on asiatonta. Toteutammeko tätä samaa sääntöä silloin, kun puhumme itsellemme?

Monilla meistä on eri kriteerit sille, mikä on sallittua puhetta toisia ja itseä kohtaan. Välillä voi olla niinkin päin, että joku näkee vikoja vain toisissa, mutta ei itsessä. Tavallisempaa lienee on olla ankarampi itselle kuin toisille. Oli asia kummin päin tahansa, haastan sinua puhumaan itsellesi samalla tavalla kuin parhaalle ystävällesi.

Ns. pään sisäinen ääni voi olla yllättävän vahva ja sinnikäs – varsinkin, jos se on saanut julistaa mielipiteitään jo pitkään. Se ei todennäköisesti muutu haukkumalla ja kritisoimalla, vaan asiallisella keskustelulla, jossa kuullaan ja halutaan ymmärtää molempia osapuolia.

Jos sisäinen ääni sanoo:
”Et ole tarpeeksi hyvä.”
Voisit vastata:
”Mistä tämä ajatus tulee? Mitä todisteita minulla on, että se ei pidä paikkaansa?”

Mistä sinä voisit keskustella sisäisen äänesi kanssa? Tunnistatko asiattomuuksia sen puheissa? Kun opit puhumaan itsellesi arvostavasti, rakennat vahvemman pohjan myös sille, miten kohtelet muita.