Vierivä kivi ei sammaloidu, mutta joskus on hyvä antaa juurienkin kasvaa

Ihailin lenkkipolun varrella vanhaa kiviaitaa, jonka päällä oli sammalkerros. Syksyisessä aamussa kostea sammal hohti erityisen kirkkaasti. Aita on jo vanha ja osittain rikkoutunut. Sillä ei ole enää mitään varsinaista käyttöä, mutta minusta se on kaunis ja sopii maisemaan hyvin. On siis hieno asia, että sen on annettu olla paikoillaan.

Välillä kuulee sanottavan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Tätä sanontaa voi lähestyä ainakin kahdesta näkökulmasta: Positiivisesti tarkasteltuna sanonta voi kuvata aktiivista, uteliasta ja elämänhaluista ihmistä, joka etsii uusia kokemuksia eikä jämähdä paikoilleen. Toisaalta sanonta voi myös viitata siihen, että jatkuva liike estää juurtumisen, sitoutumisen ja syvempien ihmissuhteiden rakentumisen.

Sammaloituminenkin on joskus arvokasta. Se voi olla merkki siitä, että jokin saa kasvaa rauhassa. Välillä on tilanteita, joissa on hyvä olla hötkyilemättä ja antaa asioille aikaa. Merkittävät ihmissuhteet vaativat aikaa, ja myös itsetuntemus kehittyy hiljalleen. Vaikka olisi kuinka liikkeessä, on tärkeää, että annamme myös juurille mahdollisuuden kasvaa.

Ajankäyttö kertoo myös arvoistamme, sillä yleensä haluamme antaa aikaa meille tärkeille asioille. Siksi välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan:

Millaisten asioiden annamme juurtua elämäämme?