Minulla oli syyslomalla hieno mahdollisuus osallistua uskonnonopettajille suunnatulle opintomatkalle Omaniin. Lähtiessäni en tiennyt Omanista juuri mitään. Lähes ainoat mieleen tulleet asiat liittyivät Lähi-idän alueelta kantautuneisiin uutisiin, jotka poikkeuksetta liittyivät levottomuuksiin, sotiin ja väkivaltaan.
Paikan päällä Omanissa osoittautui kuitenkin hyvin pian, että kyseessä oli erittäin rauhallinen maa. Kaikki ryhmämme jäsenet jakoivat saman kokemuksen siitä, että omanilaiset olivat erittäin ystävällisiä ihmisiä, eikä missään kohtaa matkan aikana tarvinnut tuntea pelkoa. Suurin osa omanilaisista on muslimeja, mutta maassa sallitaan myös muiden uskontojen harjoittaminen. Valtion viralliseen linjaukseen kuuluu myös ajatus siitä, että vuorovaikutus ja yhteistyö eri uskontojen ja kulttuurien välillä on keino estää uskonnollista radikalisoitumista.
Jos suomalaisille Oman on vieras maa, niin sama tilanne on myös päinvastoin: omanilaiset olivatkin erittäin kiinnostuneita kuulemaan Suomesta ja suomalaisesta elämäntavasta. Luulen, että monissa käymissämme keskusteluissa pystyimme avartamaan kaikkien osapuolien näkemystä maailmasta.
Matkasta on nyt kulunut vajaa viikko, mutta reissun monet kokemukset ovat yhä ajatuksissa. Olen myös pohdiskellut reissun antia: ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus on selvästi päällimmäisin mielessä oleva asia koko matkasta. Erityisesti arvostan sitä, että meitä ei kohdeltu vain yhtenä joukkona, vaan monet ihmiset halusivat tutustua meihin yksilöinä. Tuntuu siis, että emme olleet vain suomalaisia opettajia, vaan ihmisiä näiden roolien takana. Tämä oli erittäin arvokas kokemus ja tunne.
Matka muistuttikin hyvin siitä, miten tärkeää on ylipäänsä nähdä toisemme ensisijaisesti ihmisinä. Kuinka kohtaamme ja näemme esimerkiksi henkilön, jolla on jokin sairaus, vaikea elämäntilanne tai joka kuuluu johonkin tiettyyn vähemmistöön tai ihmisryhmään? Näemmekö ihmisen vai pelkästään jonkun tietyn ryhmän edustajan? Pahimmassa tilanteessa ennakkoluulot sekä niiden takana olevat asenteet ja tietämättömyys ohjaavat omia havaintojamme toisista virheelliseen ja vahingolliseen suuntaan. Aivan kuten eri uskontojen kohdalla, myös kaikissa muissakin kohtaamisissa aito vuorovaikutus ja yhteistyö ovat parhaita keinoja purkaa ennakkoluuloja ja rakentaa ymmärrystä. (On toki myös mahdollista, että esimerkiksi mielenterveysdiagnoosi rajoittaa turhaan ihmisen omiakin käsityksiä itsestään.)
Terapiassa yksi keskeisistä ajatuksista on jättää mahdolliset diagnoosit tai muut ajattelua rajoittavat uskomukset mahdollisimman paljon sivuun ja keskittyä ihmiseen niiden takana. Jokaisen ihmisen elämä ja tarina – samoin kuin voimavarat – ovat joka tapauksessa ainutlaatuisia.
Millaisena sinä haluaisit tulla nähdyksi ja kohdatuksi?
